Jo aikaa sitten

06 December 2015

DSC_1283_a_koko DSC_1450_a_koko DSC_1581_a_koko DSC_1363_a_koko DSC_1612_a_koko_2 DSC_1493_a_koko DSC_1582_a_koko DSC_1445_a_koko DSC_1485_a_koko

Olin Suomessa käymässä silloin pari kuukautta sitten, ja sain vasta nyt aikaiseksi käydä kaikki silloin otetut kuvat läpi. Heh. Oltiin tosiaan Jennyn kanssa kuvailemassa ja sen jälkeen en olekaan kaivanut kameraa esiin. Ei ole vain ollut aikaa ja ulkonakin on jo niin pimeää, ettei kuvaamisesta oikein meinaa tulla mitään. Tosin Raekoja platsin jouluvalot haluan käydä kuvaamassa vielä ennen joulua. Tulen Suomeen jouluksi ja koko lomaksi (wtf se on jo parin viikon päästä), mutta tulen tammikuun puolessa välissä tekemään biofyssan eksamin tänne Tartoon. Olisin voinut tehdä sen jo ennen joulua, mutta tässä on muutenkin jo niin monta koetta, että mieluusti teen sen vasta vähän myöhemmin. Ja pääsen samalla katsastamaan onko kämppä vielä elossa ja hengaamaan hetkeksi talviseen Tartoon ihan muuten vaan. Tää syksy on ollut todella kiireinen, ja parhaimmillaan meillä on ollut 5 koetta viikossa ja 2 päivässä. Vaikka blogissa onkin ollut hiukan ihan helvetin hiljaista, niin instagramia mä olen päivitellyt ahkerasti (vink vink, @annaviljalyydia).

Muutin uuteen kämppään tuossa reilu kuukausi sitten ja tykkään tästä ihan hirmuisesti. Toivon mukaan saan asustella tässä pitkään, mieluiten koko opiskeluajan. Ja tiedättekö, Tartto on koti. Se tapahtui yksi iltapäivä noin kuukausi sitten, kun kävelin Raekoja platsin läpi kotiin. Silloin tajusin että ei helvetti, tää on koti. Koti! Oma pikkuruinen Tartto, niin kotoisa ja rakas. Hymyilin koko kotimatkan itsekseni kuin hullu, haha.

Mutta nyt kaivan koulumatskut esiin ja jatkan joululaulujen fiilistelyä. Oikein hyvää itsenäisyyspäivää ja joulun odotusta kaikille!

PS Tasan vuosi sitten kävin tekemässä SAT-testin Tarttoa varten, outoa miten nopeasti aika kuluu!

PPS Käykäähän kurkkaamassa uusin Caput Lignum, siellä me eli Cursus I esittäytyy!

Post a Comment

© 2avlt5. Design by FCD